Lahja pupulta

Sain pupulta lahjan.

Jonkun eläimen pääkallon! Se oli ensin vähän likainen ja siinä meni toukkia ja muita inhottavia mönkiäisiä. Sen läheltä oli löytynyt joitain luukasoja ja oksennuspalloja.

Se on paljon hienompi, kuin pupun viimeksi löytämä.

Pesemällä siitä tulikin oikein kelpo esine.

Arvelen sen kuuluneen supikoiralle, vaikka se onkin hiukan pieni supikoiran kalloksi, vain 12,5cm etuhampaista takaraivoon. Ehkä se oli poikanen vielä. Vanhempi kallo on mielestäni kuulunut koiralle.

Hiekkakakkua

Pojalla oli tänään syntymäpäivät ja teimme hänelle Pupun kanssa kakun. En ole koskaan paistanut kakkupohjaa, keskityn aina koristeisiin. (Enkä paistanut nytkään.) Kinuskikuorrutus on mielestäni paras kakunpäällinen, mutta nyt peitin kinuskin intiaanisokerilla. Vaikka se näytti ihan hiekalta, ihmiset söi sitä silti, niin ettei sitä edes jäänyt paljoa. 

Keksin tehdä kakkuun vielä simpukoita marsipaanista...

Valkosuklaa ja sininen kakkugeeli sai esittää vettä.

Otin kakusta huonot kuvat. Ennenkuin tajusin, että kuvat ei ole ollenkaan tarkkoja, kakku oli jo syöty.

Äh!

Kun viimeksi kirjoitin, että pidän taukoa iPhonesta ja sillä piirtämisestä, tarkoitin sitä. Mutta en siltikään tehnyt niin, päinvastoin, olen ottanut käyttöön lisäksi iPadin, jolla voi myös piirtää.

Pöllön jälkeen olin vakavasti sitä mieltä, että tauko tekisi hyvää, mutta sitten kaivoin puhelimen esiin kumminkin, piirtääkseni vielä yhden oikein limaisen meduusan.





Olen addiktoitunut.








Ilmeisesti meillä ei myöskään syödä tarpeeksi perunaa. Eikä syöty nytkään. Joskus menneisyydessä otin tälläisistä perunoista versot ja pistin multaan. Niistä kasvoi pikkuisia perunoita, jotka laitoin vokkiin. Niistä nahistuneista, joista olin versot irroittanut, taisin tehdä muusia, niin köyhiä me oltiin.

Voihan rasitusvamma!

Olen rasitusvammainen ihminen. Teen asioita niin, että tulee aina jokin kremppa. Hankin iPhoneen sovelluksen, jolla voi piirtää. Se ei ole mikään erikoinen, mutta jäin siihen niin koukkuun, että sain jonkun jännetuppitulehduksen.


Vaikka en tunnu vahingoista koskaan pitkäksi aikaa viisastuvan, aion nyt pitää taukoa koko helvetinkoneesta ja siirryn muihin puuhiin.


Tuunauspuuhiin.

On tuunattavana vanha tuoli ja Ikeasta ostettu laatikosto. Tuunauspuuhissa on parasta olla asianmukaisesti pukeutunut.

Ilmassa

Olen ollut viime viikon lomalla Turkissa, jossa oli aivan liian kuuma. Missasin tällävälin Suomessa olleet hienot ukkosmyrskyt ja helteet, mutta sensijaan näin Kappadokian jännittävät sienen muotoiset vuorimuodostelmat ja lensin kuumailmapallolla.


Pitkien bussimatkojen aikana oli paljon aikaa ajatella ja tajusin, miten onnellisessa asemassa olen, kun minulla on kaksi hienoa lasta. Tuntuu käsittämättömältä, että olen saanut synnyttää sisältäni elämää ja että minun kohdustani on syntynyt jotain ihan minusta erillistä, ihan oikeita ihmisiä, joilla on oma persoonallisuutensa. Ei sureta ollenkaan, että pikkuvauva-aika on takanapäin, vaan ilahduttaa nähdä, kuinka reippaaksi lapset ovat kasvaneet ja kuinka heistä on tullut mukavia tyyppejä, kuinka heillä on omia ideoita ja ajatuksia.


Kotiin tullessamme 12 vuotiaani painoi ensimmäistä kertaa minua enemmän. Odottelemme parran kasvua ehkä vielä silti jonkin aikaa.

Kävimme myös yhdessä maanalaisista kaupungeista, joissa kristityt olivat piileskelleet roomalaisia. Käytävät oli tosi pieniä ja ahtaita ja ihmisten hiki haisi niissä pienissä kivisissä huoneissa ja oli vaikeaa hengittää. Olen tyytyväinen, ettei tarvitse lymyillä. Siksi en aiokaan lymyillä, edes tässä blogissani. Diggaan Jeesusta. Ja matkalla poikani poriseva vatsa parani, kun laitoin käteni sen päälle ja rukoilin, vaikka rukoilinkin ihan hiljaa. (Jeesus paransi sen.) Olimme jo menossa sanomaan kuskille, että kannattaa ajaa tien sivuun, ettei tule oksennusta bussiin, mutta sitten muistin, että voisihan sitä vaikka rukoillakin. Olen hihhuli, mutta asun ihan normaalissa talossa.