Ilmassa

Olen ollut viime viikon lomalla Turkissa, jossa oli aivan liian kuuma. Missasin tällävälin Suomessa olleet hienot ukkosmyrskyt ja helteet, mutta sensijaan näin Kappadokian jännittävät sienen muotoiset vuorimuodostelmat ja lensin kuumailmapallolla.


Pitkien bussimatkojen aikana oli paljon aikaa ajatella ja tajusin, miten onnellisessa asemassa olen, kun minulla on kaksi hienoa lasta. Tuntuu käsittämättömältä, että olen saanut synnyttää sisältäni elämää ja että minun kohdustani on syntynyt jotain ihan minusta erillistä, ihan oikeita ihmisiä, joilla on oma persoonallisuutensa. Ei sureta ollenkaan, että pikkuvauva-aika on takanapäin, vaan ilahduttaa nähdä, kuinka reippaaksi lapset ovat kasvaneet ja kuinka heistä on tullut mukavia tyyppejä, kuinka heillä on omia ideoita ja ajatuksia.


Kotiin tullessamme 12 vuotiaani painoi ensimmäistä kertaa minua enemmän. Odottelemme parran kasvua ehkä vielä silti jonkin aikaa.

Kävimme myös yhdessä maanalaisista kaupungeista, joissa kristityt olivat piileskelleet roomalaisia. Käytävät oli tosi pieniä ja ahtaita ja ihmisten hiki haisi niissä pienissä kivisissä huoneissa ja oli vaikeaa hengittää. Olen tyytyväinen, ettei tarvitse lymyillä. Siksi en aiokaan lymyillä, edes tässä blogissani. Diggaan Jeesusta. Ja matkalla poikani poriseva vatsa parani, kun laitoin käteni sen päälle ja rukoilin, vaikka rukoilinkin ihan hiljaa. (Jeesus paransi sen.) Olimme jo menossa sanomaan kuskille, että kannattaa ajaa tien sivuun, ettei tule oksennusta bussiin, mutta sitten muistin, että voisihan sitä vaikka rukoillakin. Olen hihhuli, mutta asun ihan normaalissa talossa.