Täydellinen joulu... paitsi että

Aloitin joulun asentamalla erittäin kiiltävän tekokuusen yläkerran vessaan, jossa välillä kylven, kun haluan oikein rentoutua. Tältä osin asiat onnistuivat, mutta pian saat lukea, mikä meni pieleen.

Hankimme nimittäin myös oikean kuusen, johon olin hankkinut oikeita lasista puhallettuja palloja. Olin aika tyytyväinen, kun sain koristella sitä kaikessa rauhassa, kun Pupu nukkui, noustakseen klo 01 auraamaan talojen pihoja. Tahdoin valvoa siihen asti, että hän lähtee ja mennä vasta sitten nukkumaan.

Ai kuinka tuli hieno! Katsoin tyytyväisenä telkkaria ja keittelin toffeeta. Tunsin itseni oikein sankariksi. Sitten Pupu heräsi, söi tekemääni toffeeta, joi kahvia, ja lähti. Minä kömmin nukkumaan niin hyväntuulisena.

Näin makoisia unia, oikein velloin siellä joulu-unien pyörteessä. Pupunkin mielestä kuusi oli mahtava. 







Mutta näinhän siinä tietysti kävi. En ollut edes kuullut, kuinka se kapisen joulukarahka oli mätkähtänyt pitkin pituuttaan ja kuinka lasisten pallojen sirpaleet olivat sinkoutuneet pitkin lattiaa. Kuusen jalka oli mennyt rikki ja sen takia se oli kaatunut.

No, ei minua enää niin paljon ärsytä. Ehkä pitäisi tehdä pipareita.

Joulukalentereita

Myöhässä! Oli jo kuudes joulukuuta, kun lapset saivat avata ensimmäiset luukut kalentereistaan. 

Sininen tytölle ja ruskea pojalle. Sisään mahtuivat myös Dumlet, vastoin alkuperäistä luuloani.

Valmiit siivet!

Nyt vihdoin sain ne siivet tehtyä, mikä on hyvä, koska annan ne tänään.

Ompelin siipiin henkselit ja peitin sukkahousut ja ompeleet, myös takapuolelta, tekokukan tekoterälehdillä. Käytin kuumaliimaa, se sopii hyvin tälläiseen.

 

Lopuksi liimasin vielä isoja tekokukkia keskelle. Hyvää syntymäpäivää, Perhonen! :D

Siivistä jatkuu...

Minulta sitten leikattiin ne olkapäät. Kaivettiin ylimääräistä luuta pois ja nyt ovat vielä aika kipeät. Sen takia olen niin hidas näiden siipienkin kanssa. 

Suihkutin siipien päihin sinistä metallinhohtosprayta. 
(taisi olla automaalia)

Laitoin kimalleliimaa siipien molemmille puolille. Harmi, ettei se näytä kuvassa niin hienolta, kuin oikeasti. Joskus olen laittanut myös paljetteja, mutta nyt en viitsi sotkea kuviota sellaisella.

Kiedoin siivet toisiinsa kiinni, ylijäävistä rautalangoista. Kiersin vielä sukkahousujen repsottavat retaleet tiukasti ja suht siististi keskiosan ympärille. Ompelin sieltä sun täältä, mutta viimeisen retaleen yritin ommella siistimmin. Sukkahousu estää yhteenkiedottuja rautalankoja napsumasta ja liikkumasta.




Tulevalla viikolla lisäilen siipiin henkselit ja koristeita, ettei keskiosa jää noin tylsäksi.

Siipiverstaalta päivää!

Tänään aloitin tekemään siipiä. Ne tulee lahjaksi perhosmaiselle naiselle, joka viettää pian synttäreitään ja pitää eläinkuvioista. 

Tarvitaan niin paksua rautalankaa, että se pystyy pitämään muotonsa, kun sen päälle vedetään sukkahousun sukkaosa. Jos löytyy sukkahousuja, joissa ei ole kärkivahviketta, kannattaa mieluiten valita sellaiset, koska kärkivahvike tulee jäämään jonkun verran näkyviin.

Sukkahousu pingotetaan ja ommellaan kiinni. Ei ole pakko ommella siististi.

Maalasin siivet akryyliväreillä. Väriä ei kannata laittaa koko siivelle paksusti, ettei läpikuultavuus katoa. Käytin paljon vettä ja vähän väriä.

Kärkivahvikkeiden kohdalla maalattaessa kannattaa muistaa, että siinä väri lähtee leviämään helposti miten sattuu. (siinä toinen syy välttää koko kärkivahvikkeita, jos mahdollista) Pidin lähellä hiustenkuivainta ja tein typerän vahvikkeen kohdalle aina yhden kuvion kerrallaan ja kuivasin pikaisesti, ennenkuin väri ehti villinä levitä. Täysin siistejä en niistä saanut siltikään, mutta en usko, että sillä on lopputuloksen kannalta suurta merkitystä. Kuva näyttää tässä tapauksessa enemmän virheitä, kuin silmä. 

Lisää kuvia postailen kun taas aktivoidun. Siivet eivät läheskään ole valmiit.

Kaksin kappalein kakkuja

Nyt on tyttärenkin syntymäpäivät juhlittu. Kakkuja piti tehdä kaksi, koska sukulaiset ja lapsivieraat kestittiin erikseen. Tein samanlaisen rantakakun, kuin viimeksi pojan syntymäpäivänä, mutta onnistuin mielestäni nyt vähän paremmin. Toiseen kakkuun tein syksyisiä lehtiä.

Tai pupuhan meillä aina kakut tekee ja minä teen vaan koristeet.

Laukku vanhasta paidasta

Tein isoveljen vanhasta nahkaisesta paidasta laukun. Se haisee nahalle ja saippualle. Ja isoveljelle.

Odottelua ja kipuja

Ei mitään kasvukipuja, vaan sietämättömiä olkapääkipuja. Olen saanut aikaiseksi käydä lääkärillä (Diacorissa, mukava ja kiva olkapäälääkäri) ja saatiin selville, että minulla on ahtaat olkapäät. Siellä ne luut rassaa niin, että jänteetkin rispaantuu ja menisivät ehkä lopulta poikki, jollei mitään tehtäisi. Pääsen leikkaukseen, mutta nyt odottelen, että lääkäri soittaa, sopiakseen leikkausajan tai antaakseen numeron, josta voin sellaista tiedustella.
  

Tämä ei ollutkaan minun oma vika. Käsien rasittuminen ei johtunutkaan mistään iPhonesta, vaan siitä, että ne on ihan vialliset. Myönteistä tässä on se, että ne voidaan leikata ja että sain olla jännittävän magneettikuvauslaitteen sisällä, mikä oli mielestäni hauskaa.

Odottelen minä tässä jouluakin jo, koska kerran lehtiäkin on alkanut tippua puista.

Kuivatuskokeiluja

Kuulin inkiväärin torjuvan syöpää. Jutun todenperäisyydestä en tiedä, mutta syöpää en tietysti missään tapauksessa halua, joten päätin tehdä syöpää torjuvia, hammasystävällisiä namusia inkivääristä ja ksylitolista.

Kuorin mutkikkaan muotoiset inkiväärit ja leikkasin ne siivuiksi, niiden sisällä olevien karvojen vastaisesti. Otin kaapista koivusokerin, (josta pupu oli joskus virheellisesti lukenut sen olevan koirasokeria, muttei ollut kuitenkaan kaikeksi onneksi tarjonnut koirille)kaadoin sitä lautaselle ja pyörittelin inkiväärisiivut siinä kauttaaltaan. Kun asettelin niitä kuivuriin, huomasin, että ksylitol saa ne hikoilemaan vimmatusti. Makeaa tahmaa tippui kodinhoitohuoneen lattialle kuivurista ja sen takia ovea piti pitää koirilta suljettuna. Kuivatuksen tulos näytti ihan hyvältä, mutta maku on aika karsea. Käyn silti välillä ottamassa yhden, ovathan ne terveellisiä.

Halusin kokeilla kuivattaa jotain muutakin, koska kerran minulla on äidin kuivuri nyt lainassa. Laitoin kuivuriin ananasta ja kiiviä. Niistä tulikin hyviä, vaikka kiivit jäivätkin hiukka happamiksi. Päätin tehdä niistä maailman parhaan myslisekoituksen, kunhan vielä keksin jotain lisäkuivatettavaa joukkoon.

Piin likiarvo

Piin likiarvo on kuulemma raamatussa väärin. Kuningasten kirjan 7. luvun jakeessa 23 piilee semmoinen laskutoimitus, jossa piin arvo olisikin vain tasan kolme, sen 3,14 (ja loppumaton liuta numeroita) sijasta. Näin kertoo oman seurakuntani seurakuntalehti seuraavassa painoksessaan. Kuulostaa minun tyyliseltäni matematiikalta, sillä minun mielestäni 12,9 euroa maksava paita on jotakuinkin kymmenen euroa maksava. Tai vaihtoehtoisesti "ei kallis".

Taas kakkuja

Isä juhli 70-vuotis syntymäpäiviään ja autoin pupun kanssa äitiä kakkujen teossa. Ikinä en ole leiponut kakkupohjaa ja harvemmin olen täytteitäkään laittanut, mutta koristeita teen mielelläni.

Tein koristeet jo etukäteen, niin ne ehti kuivua hiukan. Muuten ne olisivat kakun päällä ihan lättänän näköisinä. Mitään muotteja meillä ei ole, mutta hyvä taikinalasta toimii ihan mainiosti muotoilussa. Taikinapyörästä oli apua lehtien sahalaitaisen reunan kanssa.

Joku kysyi joskus mistä saan kakkupohjat, jos en itse tee niitä. Pupu tekee ne, tietysti. Tällä kertaa ne teki kumminkin äiti.

Lahja pupulta

Sain pupulta lahjan.

Jonkun eläimen pääkallon! Se oli ensin vähän likainen ja siinä meni toukkia ja muita inhottavia mönkiäisiä. Sen läheltä oli löytynyt joitain luukasoja ja oksennuspalloja.

Se on paljon hienompi, kuin pupun viimeksi löytämä.

Pesemällä siitä tulikin oikein kelpo esine.

Arvelen sen kuuluneen supikoiralle, vaikka se onkin hiukan pieni supikoiran kalloksi, vain 12,5cm etuhampaista takaraivoon. Ehkä se oli poikanen vielä. Vanhempi kallo on mielestäni kuulunut koiralle.

Hiekkakakkua

Pojalla oli tänään syntymäpäivät ja teimme hänelle Pupun kanssa kakun. En ole koskaan paistanut kakkupohjaa, keskityn aina koristeisiin. (Enkä paistanut nytkään.) Kinuskikuorrutus on mielestäni paras kakunpäällinen, mutta nyt peitin kinuskin intiaanisokerilla. Vaikka se näytti ihan hiekalta, ihmiset söi sitä silti, niin ettei sitä edes jäänyt paljoa. 

Keksin tehdä kakkuun vielä simpukoita marsipaanista...

Valkosuklaa ja sininen kakkugeeli sai esittää vettä.

Otin kakusta huonot kuvat. Ennenkuin tajusin, että kuvat ei ole ollenkaan tarkkoja, kakku oli jo syöty.

Äh!

Kun viimeksi kirjoitin, että pidän taukoa iPhonesta ja sillä piirtämisestä, tarkoitin sitä. Mutta en siltikään tehnyt niin, päinvastoin, olen ottanut käyttöön lisäksi iPadin, jolla voi myös piirtää.

Pöllön jälkeen olin vakavasti sitä mieltä, että tauko tekisi hyvää, mutta sitten kaivoin puhelimen esiin kumminkin, piirtääkseni vielä yhden oikein limaisen meduusan.





Olen addiktoitunut.








Ilmeisesti meillä ei myöskään syödä tarpeeksi perunaa. Eikä syöty nytkään. Joskus menneisyydessä otin tälläisistä perunoista versot ja pistin multaan. Niistä kasvoi pikkuisia perunoita, jotka laitoin vokkiin. Niistä nahistuneista, joista olin versot irroittanut, taisin tehdä muusia, niin köyhiä me oltiin.

Voihan rasitusvamma!

Olen rasitusvammainen ihminen. Teen asioita niin, että tulee aina jokin kremppa. Hankin iPhoneen sovelluksen, jolla voi piirtää. Se ei ole mikään erikoinen, mutta jäin siihen niin koukkuun, että sain jonkun jännetuppitulehduksen.


Vaikka en tunnu vahingoista koskaan pitkäksi aikaa viisastuvan, aion nyt pitää taukoa koko helvetinkoneesta ja siirryn muihin puuhiin.


Tuunauspuuhiin.

On tuunattavana vanha tuoli ja Ikeasta ostettu laatikosto. Tuunauspuuhissa on parasta olla asianmukaisesti pukeutunut.

Ilmassa

Olen ollut viime viikon lomalla Turkissa, jossa oli aivan liian kuuma. Missasin tällävälin Suomessa olleet hienot ukkosmyrskyt ja helteet, mutta sensijaan näin Kappadokian jännittävät sienen muotoiset vuorimuodostelmat ja lensin kuumailmapallolla.


Pitkien bussimatkojen aikana oli paljon aikaa ajatella ja tajusin, miten onnellisessa asemassa olen, kun minulla on kaksi hienoa lasta. Tuntuu käsittämättömältä, että olen saanut synnyttää sisältäni elämää ja että minun kohdustani on syntynyt jotain ihan minusta erillistä, ihan oikeita ihmisiä, joilla on oma persoonallisuutensa. Ei sureta ollenkaan, että pikkuvauva-aika on takanapäin, vaan ilahduttaa nähdä, kuinka reippaaksi lapset ovat kasvaneet ja kuinka heistä on tullut mukavia tyyppejä, kuinka heillä on omia ideoita ja ajatuksia.


Kotiin tullessamme 12 vuotiaani painoi ensimmäistä kertaa minua enemmän. Odottelemme parran kasvua ehkä vielä silti jonkin aikaa.

Kävimme myös yhdessä maanalaisista kaupungeista, joissa kristityt olivat piileskelleet roomalaisia. Käytävät oli tosi pieniä ja ahtaita ja ihmisten hiki haisi niissä pienissä kivisissä huoneissa ja oli vaikeaa hengittää. Olen tyytyväinen, ettei tarvitse lymyillä. Siksi en aiokaan lymyillä, edes tässä blogissani. Diggaan Jeesusta. Ja matkalla poikani poriseva vatsa parani, kun laitoin käteni sen päälle ja rukoilin, vaikka rukoilinkin ihan hiljaa. (Jeesus paransi sen.) Olimme jo menossa sanomaan kuskille, että kannattaa ajaa tien sivuun, ettei tule oksennusta bussiin, mutta sitten muistin, että voisihan sitä vaikka rukoillakin. Olen hihhuli, mutta asun ihan normaalissa talossa.

Victorian salaisuus

Nyt minun miehenikin tietää mikä salaisuus Victorialla on. Tilasin bikinit Victoria's Secretiltä, vaikken tarkkaan tiennyt, mitä salaisuus edes koski. Hinta oli vain 20 dollaria. Hyvä, ajattelin. Ihan tavalliset kolmiolappubikinit ja vielä mustat.
Otin tietysti nopeammalla toimituksella. Se maksoi eggstraa.
Postikulut olivatkin 40 dollaria.Ja joku käsittelymaksu, en muista paljonko.
Sitten siinä olikin vielä tullimaksu, 28 euroa. Nehän tulivat maksamaan pyöreästi siis ainakin 80 euroa. (Suunnilleen, koskapa en koskaan hintoja paina mieleeni, mutta niin Pupu sanoi.)


Sepä se, Victorian salaisuus! On ne silti ihan kivat bikinit.

Pienet, salaiset kaupungit

Muurahaisten verkostoitunut metropoli on ollut pihallamme kaiken aikaa. Ne ovat kaivaneet tuhansia tunneleita ja niillä on omat valtatiensä, joilla ne marssivat ja välillä tervehtivät toisiaan ravistamalla tuntosarviaan kättelyn tapaan. Niistä ei ole sen suurempaa haittaa, mutta jotkin kaupunginosat asuttavat niitä iljettäviä muurahaiskansan jäseniä, joilla on kellertävä ruumis ja jotka puremisen jälkeen ruiskuttavat perästään kitkerää nestettä.

Pihan leppä on saanut uudisasukkaita sinisistä kuoriaisista, jotka aluksi häädin. Ne lensivät pois Raidin ajamina, vain tullakseen muutaman päivän päästä takaisin. Ne ovat piinanneet leppää kuin valkoinen mies preeriaa. Ovat synnyttäneet jälkeläisiä, jotka etenevät ryhminä, syöden leppää paljaaksi lehti kerrallaan. Luovutin. Eivät ne välitä muista puista. Ehkä ne lähtevät sitten, kun ovat kuluttaneet kaikki lehdet.

Kaksi levyä, jotka ovat jääneet talon rakentamisesta, on unohdettu tontin nurkalle pystyyn sivuttain, nojalleen toisiaan vasten. Niiden raottaminen paljasti lehtokotiloiden kasvavan yhteisön. Kaikenkokoiset ja lajityypillisen limaiset koppietanat ovat liukuneet levyjen pinnalle. Kuumentuessaan auringossa levyt saattavat silti olla ansa, joten annoin niidenkin olla. Helteisen päivän jälkeen löytyi vain kuolleita kotiloita, jotka rapsahtivat irroitettaessa. Sateen jälkeen ne elivät kuin ei olisi hätäpäivää, ojennellen pitkävartisia silmiään, jättäen jälkeensä limavanan. 


Mutta nyt mieleeni iski ajatus, että jos rapsahtaneet etanat eivät olleetkaan kuolleet, vaan olivat jääneet rapeaan tilaan odottamaan sadetta, herätäkseen aina uudestaan... 


Aavekaupunki!

Jos sataa ja juoksee, niin kastuuko silloin vähemmän, kuin jos ei juoksisi?

Tietysti kastuu vähemmän, koska on silloin nopeammin siellä, minne oli juoksemassa, eikä näin ollen tarvitse olla sateessa niin kauan. Mutta jos sataa vaakatasossa, saattaa kyllä auttaa sekin, jos juoksee tuulen suuntaisesti, silloinkin kastuu vähemmän.


Tänään oli ensin oikein lämmintä, mutta sitten alkoi sataa. Olimme jo käyneet elokuvissa, mutta jalat tahtoivat ulos.

Olen käynyt jonkin aikaa juoksemassa Pupun kanssa, vaikka en oikeastaan pidä mistään urheilusta. En jaksa juosta vielä pitkää matkaa, mutta ei se haittaa. Se on kivaa, koska Pupu on kannustava ja lähtee lenkille vaikka sateessa, jos pyydän. Eikä sitä haittaa se, että minun kanssani juostaan hitaasti ja vain pieni lenkki, eikä sellaista, josta puput hyötyvät.

Ja niin me juostiin, niin että yöpuvunhousut kastuivat etupuolelta. Varmaan juoksimme juuri väärään suuntaan vesipisaroihin nähden.

Pihalla pinkeästi

Pihasta löytyy vaikka millä mitalla kaikenlaista pinkkiä. 

Maitohorsma melkein naapurin puolella on pinkki ja siksi se saa kasvaa. Tuoksuvatukka on saanut jäädä myös, (vaikka se onkin hirviökasvi) koska siinä on pinkit kukat.

Ruusut ovat pinkkejä, olkoot nekin vain tuossa rajalla, kun ovat siinä aina ennenkin kasvaneet. Niitä voikin aina silloin tällöin napata yhden ja laittaa kiinni hiuksiin.

Sitten minulla on pioni, siinä on yksi pinkki kukka...

 Ja jokin, jota äiti nimittää laikkulehdeksi, tekee lehtiinsä pinkit päät. Se on lystikäs.

Minun pihani on kuin täynnä pieniä pinkkejä possuja, sen lisäksi, että lapsenikin ovat sellaisia.

Jopa muurahaisenherkkukin on pinkkiä. Voitteko kuvitella miten täydellistä! Kyllä muurahaiset varmasti ilahtuvat!