Tomaatteja

Laitoimme ensimmäistä kertaa tomaatteja ihan omaan pihaan. Päädyin laittamaan ne ruukkuihin, koska ruukut on nättejä ja tomaattien on ruukuissa lämmin. Jos ne ei ehdikään kypsyä, voin tuoda ne sisälle ruukuissa syksyllä. Pyysin Pupua, eli miestäni tekemään tomaateille eräänlaisen häkkyrän, johon ne voi tukea. Kun taimet on tarpeeksi pitkiä, ne voi levätä häkkyrän päällä. Voi kuulostaa hölmöltä, mutta se on sellainen kokeilu. Peitin taimet vielä hallaharsolla, niin  ne saa rauhassa tottua ulkoilmaan vielä muutaman päivän.

Piha on toistaiseksi vielä aika paljas, kun ruohokaan ei vielä kunnolla kasva. Istutin ulos ystävältä saamani orvokin ja se on tuplannut jo kokonsa, kun on viihtynyt niin hyvin. Varmaan, koska me ollaan tilattu pihalle kakkamultaa.

Odottamaton höyhen-apu

Koska olen joka käänteessä valittanut naftaliinin käryisiä höyheniä, isoveli antoi minulle omasta varastostaan semmoisia, joita ei ole myrkytetty. Ilahduin kamalasti! Ne on otettu kuolleista linnuista, mutta ne on ihan siistejä, eikä minua pelota mitkään pöpöt muutenkaan. Ne haiseekin hyvälle, samalle, mille vauvat haisee. (Isoveljen kotona haisee kyllä vauvalle ihan kaikki muukin.)Mieheni oli jo epätoivoisena luvannut ostaa minulle kukon. Se tekisikin mitä vaan, jotta ilahtuisin.


Tein tässä äskettäin myös punaiset puuhelmet virkkaamalla. Tarvitsin jotain punaista, koska tanssiharrastus jää taas kesätauolle ja kevätnäytökseen käskettiin laittamaan jotain punaista, vaikka koruja. Ostin punaista huulipunaakin.


Höyhenkorujen tekoa jatkan sitten, kun olkapäähän löytyy joku apu. Se ei ainakaan tullut virkkaamisesta paremmaksi. Olen vetkutellut lääkäriin menoa, mutta kai se on mentävä.

Koipallojen kosto

Olen jo aiemmin ostanut Honkkarista nättejä höyheniä, tehdäkseni niistä koruja. (Perhojen tekoon tarkoitettuja kai.) Eilen aloitin niitä tekemään, mutta kauhea pettymys iski, kun tajusin, että niissä on joku tympeä haju. Ajattelin, että ne voi kätevästi pestä, mutta kun ne kasteli, haju vain yltyi. Sellainen karsea koipallon tai formalehydin myrkkylöyhkä. Eihän semmoisia voi laittaa iholle. Olin jo niputtanut höyhenet ja kiinnittänyt nahalla kimpuiksi, joten pestessä haju imautui siihen nahkaan. Lopulta heitin ne pois. Itse höyhenet sensijaan kuivuivat aina uudestaan hienon näköisiksi ja kiiltäviksi.


Tänään ostin Hobbypointista uudet höyhenet. Kysyin vielä myyjältä, etteihän niissä vain olisi päällä jotain inhaa pintakäsittelyainetta. No ei tietenkään. Paitsi että oli.


Höyhenet likoavat nyt vedessä Vanish Oxy Actionin kanssa. Isoveli sanoi, että hänelle on käynyt ostettujen sulkien ja höyhenten suhteen samoin, että niissä on jokin aine päällä. Kuulemma kissakaan ei niihin koske, joten myrkkyä se siis kaiketi on. Hm. Ihan kauhea harmi. Suoraan linnusta tippuneet höyhenet ja sulat tuoksuvat hyvältä, vauvalta tai saippualta.

Olen aina ollut vähän verkkainen...

Niin hidas, että toisilla pinna kiristyy ja raivosuoni tykyttää. Nyt kuitenkin sain piirrettyä lupaamani kuvan. Siihen meni muutama minuutti. Lupasin sen yli kuukausi sitten.

Ällöttävän imelää

Nyt kun mies on jälleen kerran ollut maailman ahkerin ja parhain mies, halusin osoittaa hänelle, että arvostan sellaista. Siksi leivoin teeleivän värjätystä taikinasta. Vaikka siitä tulikin ehkä hiukan ällöttävän näköinen, se ei haitannut. Mies on jo tottunut tapaani osoittaa rakkautta.

Kuvassa leipä on jo kypsää. Värit säilyivät uunissa hyvin.

Eikä sitä leipää edes jäänyt yhtään. 

Pajukäkkärä

Tein äidin opastuksella eilen pajutöitä. Sain tehtyä elämäni ensimmäisen pajukäkkärän, tai pajuhäkin, niinkuin äiti niitä kutsuu. Sen voi asettaa pihalle, vaikka kukkia kehystämään, sitten, kun niitä kukkia saadaan hankittua. Voi se tietysti ilman niitäkin pihalla seistä, onhan se hauskan näköinen.


Äiti sanoi, ettei tuo sen hakema paju ollut kovin hyvää, mutta en minä ainakaan ymmärtänyt, mikä siinä oli vikana. Ihan hyvin siitä pystyi tehdä. Kun en sen kummemmin pajutöistä ymmärrä, olen ainakin ihan tosi tyytyväinen uuteen käkkärään, joka seisoo meidän aika eksoottisen näköisellä hiekkapihalla.