maanantai 17. syyskuuta 2012

Kuivatuskokeiluja

Kuulin inkiväärin torjuvan syöpää. Jutun todenperäisyydestä en tiedä, mutta syöpää en tietysti missään tapauksessa halua, joten päätin tehdä syöpää torjuvia, hammasystävällisiä namusia inkivääristä ja ksylitolista.



Kuorin mutkikkaan muotoiset inkiväärit ja leikkasin ne siivuiksi, niiden sisällä olevien karvojen vastaisesti. Otin kaapista koivusokerin, (josta pupu oli joskus virheellisesti lukenut sen olevan koirasokeria, muttei ollut kuitenkaan kaikeksi onneksi tarjonnut koirille)kaadoin sitä lautaselle ja pyörittelin inkiväärisiivut siinä kauttaaltaan. Kun asettelin niitä kuivuriin, huomasin, että ksylitol saa ne hikoilemaan vimmatusti. Makeaa tahmaa tippui kodinhoitohuoneen lattialle kuivurista ja sen takia ovea piti pitää koirilta suljettuna. Kuivatuksen tulos näytti ihan hyvältä, mutta maku on aika karsea. Käyn silti välillä ottamassa yhden, ovathan ne terveellisiä.

Halusin kokeilla kuivattaa jotain muutakin, koska kerran minulla on äidin kuivuri nyt lainassa. Laitoin kuivuriin ananasta ja kiiviä. Niistä tulikin hyviä, vaikka kiivit jäivätkin hiukka happamiksi. Päätin tehdä niistä maailman parhaan myslisekoituksen, kunhan vielä keksin jotain lisäkuivatettavaa joukkoon.


1 kommentti: