lauantai 13. heinäkuuta 2013

Maailman ihanin värjäyspäivä!

Järjestin viime tiistaina värjäyspäivän. Olin kutsunut omaa perhettäni ja värjäilimme paitoja, lakanoita ja mekkoja pihassa. Oli ihanaa, että kaikki oikeasti halusivat tulla ja että kaikki osuivat paikalle samaan aikaan. Siiselistä oli taas hurjasti apua, koska niinhän siinä yleensä käy, että minä saan mahtavia ideoita jotka Siiseli mahdollistaa.









Ylimmässä kuvassa on minun ja lasten paidat, neljässä seuraavassa siskon ja siskon tyttären systeemit, sitten seuraavat neljä äidin ja isän. Veljen vaimon systeemit on vielä kuvaamatta, mutta ehkä lisään niistä kuvia sitten kun saadaan.

Sainkin vielä veljen vaimon yhdestä paidasta kuvan, laitan tähän senkin.


Parasta päivässä oli tietysti aivan valtavan hieno perhe!

4 kommenttia:

  1. Noissa hauskinta on se, ettei ikinä oikein tiedä, mitä tulee.

    VastaaPoista
  2. Ihania! Olen koko ikäni halunnut kokeilla joskus tollasta värjäystä mutta aikaseksi en vaan ole saanut. Hyvä kun joku sentäs saa! :)

    VastaaPoista
  3. Täytyy ehkä ensikerralla tajuta kuvata myös sitä tekemistä. Valkoisia paitoja on kyllä vielä jemmassa.

    VastaaPoista