Raakasuklaata

Minulla ei ole ohjetta. Ostin kuitenkin kaakaovoita ja raakakaakaojauhetta kaupasta. Sulattelin vesijauheessa kaakaovoin ja vähän kookosöljyä ja sitten heitin sekaan kaakaojauheen, vähän suolaa, intiaanisokeria ja mantelirouhetta. Suola ja sokeri jäi sekaan pyörimään, koska eihän ne rasvaan sula, mutta maku oli silti hyvä. Kannattaa kokeilla, on kuulemma tosi terveellistä.

Tein uuden satsin juuri, tämä on niin terveellistä, että oli vaan ihan pakko.

Pieni lentelijä

Keiju oli tyytyväinen siipiinsä. Käytin maalaamiseen akryylivärejä, joita laimensin reippaasti vedellä, pystyäkseni luomaan liukuväripintoja.

Urheilutopin avulla siivet pysyivät tukevasti paikoillaan koko illan.
Kiinnitin siipiin hileet spraylakalla, joka samalla vähän kovetti siipiä sopivasti.

Keijun mekon olin tehnyt mustasta topista, johon ompelin pyöreän palan mustaa kangasta hameeksi. Leikkasin vihreästä organzasta vielä lehtimäisiä läpysköitä ja ompelin ne pystysuunnassa kiinni helmaan. Tulos oli miellyttävän levämäinen, koska venytin alla olevaa trikoota.

Tulivuori

Omenankukka juhli 9-vuotis synttäreitään eilen sukulaisten kera. Kakun piti hänen mielestään olla tällä kertaa ehdottomasti tulivuori. Laava ei ollut aivan sellaista, kuin olin suunnitellut ja Siiseli lähti kauppaan ostamaan laavaa vielä puoli tuntia ennen juhlien alkua. Luulin, että osaan värjätä valkosuklaata punaiseksi, oranssiksi ja keltaiseksi, mutta enpäs osannutkaan. Käytin sitten värjäämätöntä valkosuklaata ja jotain tuubissa olevaa punaista kakkugeeliä.

Mikä tärkeintä, päivänsankari oli kovin tyytyväinen. 

Siipiä lisää

Nyt on syksy ihan varmasti. Ei ole kiva. 

Toivon aina, että syksy olisi lämmin ja värikäs ja että siitä pompattaisiin sitten suoraan Jouluun, joka saisi minun puolestani olla vähäluminen.

Aattona ei ainakaan tarvitsisi sataa lunta, ettei Siiseli joudu töihin.

Lupasin tehdä Omenankukalle siivet, joissa ei ole nauhaolkaimia. Nämä voi sujauttaa napakoiden liivien alle tai sitoa vartaloon jollain lääkärintarvikkeilla, vai miksikä semmoisia nyt sanotaankaan. :D Väriä vielä pintaan.

En kyllä ompele enää ikinä mitään!

Niin meni vaikeaksi. Tulossa oli juhlat ja ajattelin säästää itseäni kauppareissulta, juhlapuvun etsinnältä ja rahanmenolta. Ostin siis kankaan. Ompelinkin sitä, sen verran, että huomasin, ettei kyseinen kangas sovellu ollenkaan, koska se ei laskeudu nätisti, vaan on liian paksu. Se olisi ollut ihanan värinen. Hermostuksissani viskasin koko tekeleen takkaan.

Ostin uuden kankaan. Se oli kylläkin trikoo, mutta se laskeutui kauniisti ja sen pinta oli kevyesti hohtavaa, tietysti, kun pakasta otin uutta kangasta. Sen ompelin melkein valmiiksi. Laitoin taakse ihanaa mustaa pitsiä ja sain siitä hienosti istuvan. Sitten katsoin peilistä ja ymmärsin, ettei violetti ole minun värini, koska ihoni on kevyesti keltaiseen vivahtava. Siiseli ei ymmärtänyt, mistä puhun, kun sanoin puvun tekevän minut keltaiseksi. Ehdotin, että ostaisimme hänelle kravatin, joka tekee hänet punaiseksi, jotta näyttäisimme mahdollisimman oudoilta. Ajattelin korjata asian meikillä, sikäli kun se oli korjattavissa. Sitten tajusin, että kangas olikin nyppääntyvää laatua, se oli alkanut nyppääntyä jo ompeluvaiheessa.

Taas kauppaan. Nyt ostin punaisen joustosametin ja siihen punaisen pitsin. Tein monia erehdyksiä sen tekemisessä ja purin sitä moneen kertaan. Se onnistui ja tunsin siinä lopulta oloni hyväksi. Ohessa oleva kuva punaisesta puvusta on hiukan huono, otin sen kiireessä.

Päätin laittaa puvun kanssa vihreän huivin ja vihreät luomivärit.
Äiti oli tehnyt minulle ihanan laukun, johon mahtui vaikka mitä!

Niska niks

Olen satuttanut niskani. Olin menossa selälleni maaten, kun niskassa joku liikahti huonoon asentoon ja tuli älyttömän kipeäksi. Siitä on kai nyt viikko ja pää kääntyy jo ilman tajutonta tuskaa, mutta lääkkeet tärisyttää ja muutenkaan en ole niin tajuissani kuin yleensä.

Otin aiemmin jo kuvia, joissa perunoissa näyttää olevan metallinhohtoväri, mutta en ole jaksanut päivittää blogia.

Olin perjantaina tekemässä seurakunnalla lapsille kasvomaalauksia ja yksi lapsista keksi pyytää kokispulloa käsivarteensa. Tärisevin käsin sen maalasin. Kaikkea ne keksiikin.

Seurakuntalehteen piti myös tehdä sarjakuva, jonka sain tänään vihdoin tehtyä, koska juuri nyt oli takaraja sen valmistumiselle. Ihan kamalaa, kädet eivät toimi niinkuin pitäisi ja se vaikeuttaa älyttömästi. Piirtäessä asentokaan ei ole yleensä mikään hyvä.

Minulla oli muuten lapsena jonkinlaisia pelkotiloja ja sain monelta aikuiselta ohjeeksi lukea iltaisin raamattua. En vieläkään ymmärrä, millä logiikalla se auttaisi pelkoihin. :D

Perunaa ja kaikkea

Taitaa olla syksy tulossa, tomaatti tuottaa nyt paljon ja äidin antamat joriinit kukkii. Sain äidiltä tänään ihania sieniä, valmiiksi puhdistettuja ja keltaisia.

Perunoista on kasvanut niin isoja, että niitä kannattaa jo syödä. Sininen väri ilahduttaa aina ja olen kokeillut miten väri säilyy eri tavoilla valmistettaessa.

Jotain rupea ja syylää niiden pinnalla on, mutta olen ne vaan leikannut pois. Ovat vielä niin uusia kumminkin, että kuori lähtee hieromalla tai raapimalla. Ei tullut otettua kuvaa, mutta perunoita pestessä niiden kuori näyttää melkein metallinhohtoiselta.

Höyryttämällä sininen väri säilyy aika tummana. En ole vielä kokeillut keittää vedessä.

Höyrykeitettyjen perunoiden keitinvesi oli jännittävän vihreää. Mitään järkevää käyttöä en sille keksinyt.

Paistoin vielä höyrytetyt perunat. Mitään erityisen kauniitahan nämä eivät ole, mutta maku oli hyvä.

Perunaa raastaessani minulta pääsi villi ja äänekäs "Wihii!"-huuto, en ole ikinä nähnyt näin mielipuolisen väristä raastetta.

Harmikseni röstissä väri vaaleni ja muuttui harmahtavammaksi. 

Silti iloitsin, koska se näytti kuitenkin paistetulta meduusalta.